Viime sunnuntaina saimme pojan. Mahtavalta näyttää myös kirjoitettuna. Itsestäni tuli siis 2 lapsen isä.
Vaikka kaikkeen jotenkin valmistautuu silti elämän ihme on jotain aivan käsittämätöntä. Siitä kun saa niin pienen ihmisen käsiin ja tuntee että kuinka hauras hän on.
Meillä oli hyvin mieleenpainuva myös synnytyspäivä. Edellisenä päivänä olimme isälläni saunomassa ja syömässä. Vaimosta näki että ei mene kyllä kauaa, maksimissaan viikko kun saamme pojan käsiimme (tiesimme siis koko ajan kumpi tulee). No tuli lauantaiaamu ja heräsin siihen kun vaimoni herätti minut. Hän oli jo päällysvaatteissa ja miltei heti tajusinkin että nyt mennään. Kun kysyin että mihin olet menossa niin vastaus oli että synnyttämän. No ei muuta kuin vaatteet niskaan ja lähdin viemään meidän prinsessaa Tintin äitille hoitoon. Olimme sopineet että jokatapauksessa hän olisi silloin mennyt kun iltapäivästä on kaverin häät.
Tulin takaisin kotio niin vaimo sanoi että vähän helpottaa ja meni nukkumaan, koska oli valvonut puoli yötä jo aiemmin. No eipä siinä itse pelailin pädiä ja odottelin että mikä meininki. Kun Tintti heräili oli olo kohtalainen ja päätimme että lähdemme kaupunkiin käveleen. Siinä sitten kävelessä olo parani ja tulimme takaisin. Tintti sanoi että lähdetään nyt ainakin kirkkoon katsomaan vihkimistä kun kysymyksessä olivat meille tärkeät kaverit.
Kirkon jälkeen sitten ajeltiin vähän aikaa ennen kuin mentiin juhlapaikalle ja ajateltiin että katsotaan hetki kerrallaan. Kaikki meni ihan hyvin, mitä nyt tasaisesti supisteli. Itse olin koko ajan vähän siinä fiiliksessä että nyt mennään, no kahvien jälkeen sitten lähdettiin kohti sairaalaa. Kotona nopeasti vaihdettiin juhlavaatteet pois ja sairaalaan.
Sairaalassa kaikki meni sitten hyvin, puoli kahden jälkeen saimme ihanan ihmeen käsiimme.
Päivä oli kyllä näin jälkeenpäin jotenkin eriskummallinen ja tietenkin todella pitkä. Mutta siinä kun puoli viideltä aamuyöstä katselin poikaa niin ei parempaa paikkaa ole.
Nyt kun viikko on totuteltu uuteen kaveriin niin eniten on yllättänyt se kuinka on jotain asioita unohtanut jo 1,5 vuodessa. Myös se kuinka rankka tämä ensimmäinen viikko on ollut. Kaikella on tietysti kääntöpuolikin, onhan tää maailman mahtavin tunne ja olen todella onnellinen kaikesta.
Jotenkin öiden valvominen tekee kaikesta hyvin haastavaa ja on ollut pakko jättää kaikki menot aivan minimiin että jaksaa. Viime yönä oli jo 2 tunnin pätkiä putkeen nukkumista niin nyt tuntuu jo paremmalta.
Ei voisi parempaan paikkaan olla näitä pitkiä lomia. On mahtava olla täysin Milan leikeissä mukana ja olen pyrkinyt nauttimaan jokaisesta hetkestä mitä on.
Kaikki on kyllä nyt paremmin kuin hyvin. Jos ensi yönä mentäisiin jo 3 tuntia putkeen.. ja onneksi kohta mmkisat loppuu, ne vasta viekin voimat :D
Kuvassa päivän ikäinen poika mahdottaman ylpeän isän kanssa.
.JPG)
Vaikka kaikkeen jotenkin valmistautuu silti elämän ihme on jotain aivan käsittämätöntä. Siitä kun saa niin pienen ihmisen käsiin ja tuntee että kuinka hauras hän on.
Meillä oli hyvin mieleenpainuva myös synnytyspäivä. Edellisenä päivänä olimme isälläni saunomassa ja syömässä. Vaimosta näki että ei mene kyllä kauaa, maksimissaan viikko kun saamme pojan käsiimme (tiesimme siis koko ajan kumpi tulee). No tuli lauantaiaamu ja heräsin siihen kun vaimoni herätti minut. Hän oli jo päällysvaatteissa ja miltei heti tajusinkin että nyt mennään. Kun kysyin että mihin olet menossa niin vastaus oli että synnyttämän. No ei muuta kuin vaatteet niskaan ja lähdin viemään meidän prinsessaa Tintin äitille hoitoon. Olimme sopineet että jokatapauksessa hän olisi silloin mennyt kun iltapäivästä on kaverin häät.
Tulin takaisin kotio niin vaimo sanoi että vähän helpottaa ja meni nukkumaan, koska oli valvonut puoli yötä jo aiemmin. No eipä siinä itse pelailin pädiä ja odottelin että mikä meininki. Kun Tintti heräili oli olo kohtalainen ja päätimme että lähdemme kaupunkiin käveleen. Siinä sitten kävelessä olo parani ja tulimme takaisin. Tintti sanoi että lähdetään nyt ainakin kirkkoon katsomaan vihkimistä kun kysymyksessä olivat meille tärkeät kaverit.
Kirkon jälkeen sitten ajeltiin vähän aikaa ennen kuin mentiin juhlapaikalle ja ajateltiin että katsotaan hetki kerrallaan. Kaikki meni ihan hyvin, mitä nyt tasaisesti supisteli. Itse olin koko ajan vähän siinä fiiliksessä että nyt mennään, no kahvien jälkeen sitten lähdettiin kohti sairaalaa. Kotona nopeasti vaihdettiin juhlavaatteet pois ja sairaalaan.
Sairaalassa kaikki meni sitten hyvin, puoli kahden jälkeen saimme ihanan ihmeen käsiimme.
Päivä oli kyllä näin jälkeenpäin jotenkin eriskummallinen ja tietenkin todella pitkä. Mutta siinä kun puoli viideltä aamuyöstä katselin poikaa niin ei parempaa paikkaa ole.
Nyt kun viikko on totuteltu uuteen kaveriin niin eniten on yllättänyt se kuinka on jotain asioita unohtanut jo 1,5 vuodessa. Myös se kuinka rankka tämä ensimmäinen viikko on ollut. Kaikella on tietysti kääntöpuolikin, onhan tää maailman mahtavin tunne ja olen todella onnellinen kaikesta.
Jotenkin öiden valvominen tekee kaikesta hyvin haastavaa ja on ollut pakko jättää kaikki menot aivan minimiin että jaksaa. Viime yönä oli jo 2 tunnin pätkiä putkeen nukkumista niin nyt tuntuu jo paremmalta.
Ei voisi parempaan paikkaan olla näitä pitkiä lomia. On mahtava olla täysin Milan leikeissä mukana ja olen pyrkinyt nauttimaan jokaisesta hetkestä mitä on.
Kaikki on kyllä nyt paremmin kuin hyvin. Jos ensi yönä mentäisiin jo 3 tuntia putkeen.. ja onneksi kohta mmkisat loppuu, ne vasta viekin voimat :D
Kuvassa päivän ikäinen poika mahdottaman ylpeän isän kanssa.
