Niinpä. Katkaisin kädestäni kolme viikkoa sitten kyyner-ja värttinäluut jalkapallopelissä. Vaarattomassa tilanteessa horjahdin ja otin kädelläni kaatumisen vastaan. Vasen käteni jäi hieman selän taakse suoraksi ns. jumiin. Kuulin hyvin inhottavan kuuloisen rasahduksen ja toivoin pienen hetken että olisin kaatunut ison oksan yms. sellaisen päälle. Sekunneissa tämä selvisi että käsi meni pahasti, koska käsi roikkui vain lihaksien varassa.
Tilanteessa sain pidettyä hyvin rauhallisuuden ja järjen päässä. Joukkuekaverit auttoivat yleisissä toimissa, eli puhelin autosta ja soitto ambulanssiin. Sain myös ilmoitettua Tintille ja sovittua että palauttavat auton. Ambulanssi tuli kohtuullisen nopeasti ja kivut eivät vielä kovasti alkaneet, kun sai pidettyä käden kiinni rintaa vasten.
Ambulanssissa tehtiin ensihoito ja annettiin kipulääkettä. Käden liikuttaminen alkoi tässä kohtaa jo sattua pienessäkin liikkeessä. Lähihoitajat laittoivat ilmalastan tukemaan kättä ja matka alkoi kohti sairaalaa. Matka ei ollut onneksi hirvittävän pitkä ja olo oli yllättävän hyvä. Tämä tietysti johtui lääkkeistä jota sain ja minulla ei ollut tietoa vielä kuinka pahasti käsi meni. Olin siinä luulossa että kädessä on joku pieni hiusmurtuma ja pääsen aamuksi kotio.
Acutassa odotusaika oli hyvin pitkä ja Tintti joutui myös odottamaan ainakin tunnin ennen kuin pääsi luokseni. Hän luki ajatuksiani ja toi laturin puhelimeen sekä vaatteita. Ilmalasta otettiin myös pois ja odottelin kuviin pääsyä 1-2 h. Käsi oli silloin vieressäni ilman mitään tukia, en pystynyt käytännössä liikkumaan mihinkään ja makasin pelikamat päällä. Tintti kertoi että olin ollut tulossa aamulla jo kotio ja hän kertoikin, että hän näki heti kädestä että on pahasti mennyt.
Kuvissa käynti olikin sitten todella tuskainen, koska piti saada käsi liikutettua röngten-koneen alle ja eri kulmista. Tämän jälkeen kävin myös hoitajan avustuksella vessassa ja otin piilarit pois.
Kuvien ottamisen jälkeen, hoitaja tuli sanomaan että haluatko että hän ottaa puhelimella kuvan murtumista? Tottakai halusin ja siinä oikeastaan tiesinkin jo että käsi on mennyt pahasti.
Alla tämä kuva.
Tämän jälkeen odottelin että vahtimestari(?!) tuli yhdessä hoitajan kanssa laittamaan väliaikaisen kipsin käteen. Tämä oli myös hyvin kivulias operaatio, mutta tämän jälkeen käteen tuli paljon parempi olo koska pystyin jotenkin liikkumaan. Tuli myös tieto että en pääse leikkaukseen ja sain syödä jotain. Olin syönyt ennen peliäni joskus illalla viimeksi, joten nälkä ja varsinkin jano oli kova.
Ohessa kuva kun odottelin osastolle siirtymistä. Edelleen pelikamoissa odottelin, mutta sain kuitenkin jo otettua nappikset ja säärisuojat pois. Melko nopeasti tämän jälkeen siirryin sitten TAYSin ortopediselle osastolle ja kello oli n. puoli neljä.
Osastolla menikin sitten seuraavat neljä päivää samanlaista rataa. Aamulla odottelin että pääsenkö leikkaukseen ja koska itselläni ei ollut avomurtumaa, niin olin aina jonon hännillä. Inhottava puoli oli että en saanut syödä aamupalaa enkä ruokaa ollenkaan vaan piti odotella pääsyä leikkaukseen. Puoli neljän aikaan tuli aina tietoa että en pääse ja leikkaukseni siirtyy seuraavaan päivään. Päivät menivät kohtuu hyvin ja kivut olivat hyvin hallinnassa. Tunsin liikuttaessa kuitenkin aina sen että luut koskettivat toisiaan, tämä oli hyvin inhottava ja kivualiasta. Paikallaan ollessa ei ollut mitään ongelmaa ja katselin iPadilta tiesmitä ohjelmia päivät. Iltaisin Tintti tuli lasten kanssa katsomaan, tämä olikin sitten itselleni hyvin tärkeää. Tintti oli muutenkin tosi ihana, vaikka hänellä oli varmasti hyvin raskaat päivät.
Leikkaukseen pääsin sitten perjantaina eli kolme päivää tapahtuman jälkeen. Leikkaus piti tehdä paikallispuudutuksella joka pelotti itseäni hyvin paljon. Kun minut siirrettiin odottelemaan leikkausta, niin sain jotain lääkettä joka laittoi väsyttämään. Taisin torkkua jonkin aikaa ja anestesialääkärikin vaihtui matkalla. Hän kävi kertaalleen kysymässä, mikä on käden tilanne ja sanoin että osa sormista vielä toimii. Tämä piti mennä ohi, mutta kun minua kärrättiin leikkaussaliin niin minusta tuntui samalta ja liian tarkalta. Anestesialääkäri otti oikeasta kädestä kihlasormusta pois, joka olin siirtänyt Acutan hoitajien pyynnöstä vasemmasta oikeaan käteen. Pian irroittamisen jälkeen lääkäri alkoi operoimaan kättäni. Hän ei ollut esittäytynyt minulle missään kohtaan ja kuulin vain hänen juttelevan jonkun toisen henkilön kanssa. Tunsin hyvin kovaa kipua kun he tekivät kädelleni jotain. Anestesialääkäri huomasi tämän ja nopeasti antoi minulle kasvonaamarista jotain. Nukahdin hyvin nopeasti ja n. 5h tästä heräsin heräämöstä
Olin hyvin nopeasti omasta mielestäni hyvin järjissäni ja kysyinkin samantien miten leikkaus meni. He kertoivat lyhyesti että kaikki hyvin ja pääsen pian osastolle takaisin. Kysyin että onko mahdollista kuulla lisää tai nähdä kuvia mitä kädelleni tehtiin. Heräämöstä yksi henkilö rupesi miettimään, miten saisi kuvia tulostettua ja he touhusivat tämän kanssa jonkin aikaa. Sitten tuttu hoitaja tulikin minua hakemaan ja yksi heräämön henkilökunnasta antoi minulle muutaman kuvan mukaan. Alla näistä yksi
Osastolla ei tiedetty myöskään, miten leikkaus meni ja sanoivat että lääkäri seuraavana päivänä kertoo tarkemmin.
Seuraavana päivänä lääkärikierrolla oli uusi lääkäri, joka ei tarkemmin myöskään kertonut leikkauksesta. Sanoi vain että kaikki meni ilmeisesti hyvin. Hän antoi minulle 6 vkoa sairauslomaa ja sanoi että kättä voi käyttää kivun sallimissa rajoissa, mutta ei nostaa mitään. Fysioterapeutti kävi myös nopeasti ja näytti muutaman liikkeen. Sitten odottelinkin jo kotio pääsyä. Hoitaja toi minulle leikkauskertomuksen, josta näkyi että kädessä on nyt 13 ruuvia ja kaksi metallilevyä. Pro-supinaatio oli ollut täysi, joskin pronaatio hieman jäykempi johtuen että levy on alapuolella. Tämän enempää ei tietoa ollut, mutta olin hyvin tyytyväinen päästessäni kotio.
Kotona ensimmäiset päivät olivat hyvin vaikeita ja kättä särki todella paljon. Käsi ei suoristunut myöskään ja ranteessa oli pahoja liikesuunta-ongelmia.
Kipsiä ei tosiaan tarvinnut ja kättä voi joka päivä pestä. Tintin kanssa laskimme että 29 tikkiä/ommelta kädessä löytyy. Hyvin kertoo myös tiedottamisesta, että vasta kotona huomasin että leikkaushaavoja on kaksi (molemmin puolin kättä).
Turvotus oli myös melkoisen isoa alkuun ja verenpurkaumia tuli hauiksen kohdalle.
Nyt kun 3 viikkoa on mennyt tapahtumasta, niin kivut ovat hyvin hävinneet. Turvotus lähti jo viikon jälkeen ja olo muutenkin paljon parempi. Raskaat pari viikkoa olivat ja käteen tuli todella erikoisia ja kovia kipuja. Käsi ei vieläkään suoristu täysin ja ranne ei taivu kunnolla, mutta eteenpäin on menty. Pystyn jo auttavasti toimimaan kädellä, esimerkiksi tätä pystyn vähän kirjoittamaan.
On tässä kaikenlaisia ajatuksia ollut ja harmittanut välillä tosi kovasti. Kävely on auttanut ja samalla saanut kuunnella musiikkia. Kivut varsinkin ensimmäisinä viikkoina olivat niin kovia ja en osannut oikein suhtautua asioihin, niin en jaksanut oikein mitään kotona.
Kokemuksena ihan kamala ja tällä hetkellä on fiilis että ei ikinä enään jalkapalloa. Tintti on ollut niin iso apu ja tuki kaikessa. Olen onnekas ja onnellinen, että hän on vieressäni. Sekä tietysti lapset, ihania ja rehellisiä kaikessa.
<3
Tilanteessa sain pidettyä hyvin rauhallisuuden ja järjen päässä. Joukkuekaverit auttoivat yleisissä toimissa, eli puhelin autosta ja soitto ambulanssiin. Sain myös ilmoitettua Tintille ja sovittua että palauttavat auton. Ambulanssi tuli kohtuullisen nopeasti ja kivut eivät vielä kovasti alkaneet, kun sai pidettyä käden kiinni rintaa vasten.
Ambulanssissa tehtiin ensihoito ja annettiin kipulääkettä. Käden liikuttaminen alkoi tässä kohtaa jo sattua pienessäkin liikkeessä. Lähihoitajat laittoivat ilmalastan tukemaan kättä ja matka alkoi kohti sairaalaa. Matka ei ollut onneksi hirvittävän pitkä ja olo oli yllättävän hyvä. Tämä tietysti johtui lääkkeistä jota sain ja minulla ei ollut tietoa vielä kuinka pahasti käsi meni. Olin siinä luulossa että kädessä on joku pieni hiusmurtuma ja pääsen aamuksi kotio.
Acutassa odotusaika oli hyvin pitkä ja Tintti joutui myös odottamaan ainakin tunnin ennen kuin pääsi luokseni. Hän luki ajatuksiani ja toi laturin puhelimeen sekä vaatteita. Ilmalasta otettiin myös pois ja odottelin kuviin pääsyä 1-2 h. Käsi oli silloin vieressäni ilman mitään tukia, en pystynyt käytännössä liikkumaan mihinkään ja makasin pelikamat päällä. Tintti kertoi että olin ollut tulossa aamulla jo kotio ja hän kertoikin, että hän näki heti kädestä että on pahasti mennyt.
Kuvissa käynti olikin sitten todella tuskainen, koska piti saada käsi liikutettua röngten-koneen alle ja eri kulmista. Tämän jälkeen kävin myös hoitajan avustuksella vessassa ja otin piilarit pois.
Kuvien ottamisen jälkeen, hoitaja tuli sanomaan että haluatko että hän ottaa puhelimella kuvan murtumista? Tottakai halusin ja siinä oikeastaan tiesinkin jo että käsi on mennyt pahasti.
Alla tämä kuva.
Tämän jälkeen odottelin että vahtimestari(?!) tuli yhdessä hoitajan kanssa laittamaan väliaikaisen kipsin käteen. Tämä oli myös hyvin kivulias operaatio, mutta tämän jälkeen käteen tuli paljon parempi olo koska pystyin jotenkin liikkumaan. Tuli myös tieto että en pääse leikkaukseen ja sain syödä jotain. Olin syönyt ennen peliäni joskus illalla viimeksi, joten nälkä ja varsinkin jano oli kova.
Ohessa kuva kun odottelin osastolle siirtymistä. Edelleen pelikamoissa odottelin, mutta sain kuitenkin jo otettua nappikset ja säärisuojat pois. Melko nopeasti tämän jälkeen siirryin sitten TAYSin ortopediselle osastolle ja kello oli n. puoli neljä.
Osastolla menikin sitten seuraavat neljä päivää samanlaista rataa. Aamulla odottelin että pääsenkö leikkaukseen ja koska itselläni ei ollut avomurtumaa, niin olin aina jonon hännillä. Inhottava puoli oli että en saanut syödä aamupalaa enkä ruokaa ollenkaan vaan piti odotella pääsyä leikkaukseen. Puoli neljän aikaan tuli aina tietoa että en pääse ja leikkaukseni siirtyy seuraavaan päivään. Päivät menivät kohtuu hyvin ja kivut olivat hyvin hallinnassa. Tunsin liikuttaessa kuitenkin aina sen että luut koskettivat toisiaan, tämä oli hyvin inhottava ja kivualiasta. Paikallaan ollessa ei ollut mitään ongelmaa ja katselin iPadilta tiesmitä ohjelmia päivät. Iltaisin Tintti tuli lasten kanssa katsomaan, tämä olikin sitten itselleni hyvin tärkeää. Tintti oli muutenkin tosi ihana, vaikka hänellä oli varmasti hyvin raskaat päivät.
Leikkaukseen pääsin sitten perjantaina eli kolme päivää tapahtuman jälkeen. Leikkaus piti tehdä paikallispuudutuksella joka pelotti itseäni hyvin paljon. Kun minut siirrettiin odottelemaan leikkausta, niin sain jotain lääkettä joka laittoi väsyttämään. Taisin torkkua jonkin aikaa ja anestesialääkärikin vaihtui matkalla. Hän kävi kertaalleen kysymässä, mikä on käden tilanne ja sanoin että osa sormista vielä toimii. Tämä piti mennä ohi, mutta kun minua kärrättiin leikkaussaliin niin minusta tuntui samalta ja liian tarkalta. Anestesialääkäri otti oikeasta kädestä kihlasormusta pois, joka olin siirtänyt Acutan hoitajien pyynnöstä vasemmasta oikeaan käteen. Pian irroittamisen jälkeen lääkäri alkoi operoimaan kättäni. Hän ei ollut esittäytynyt minulle missään kohtaan ja kuulin vain hänen juttelevan jonkun toisen henkilön kanssa. Tunsin hyvin kovaa kipua kun he tekivät kädelleni jotain. Anestesialääkäri huomasi tämän ja nopeasti antoi minulle kasvonaamarista jotain. Nukahdin hyvin nopeasti ja n. 5h tästä heräsin heräämöstä
Olin hyvin nopeasti omasta mielestäni hyvin järjissäni ja kysyinkin samantien miten leikkaus meni. He kertoivat lyhyesti että kaikki hyvin ja pääsen pian osastolle takaisin. Kysyin että onko mahdollista kuulla lisää tai nähdä kuvia mitä kädelleni tehtiin. Heräämöstä yksi henkilö rupesi miettimään, miten saisi kuvia tulostettua ja he touhusivat tämän kanssa jonkin aikaa. Sitten tuttu hoitaja tulikin minua hakemaan ja yksi heräämön henkilökunnasta antoi minulle muutaman kuvan mukaan. Alla näistä yksi
Osastolla ei tiedetty myöskään, miten leikkaus meni ja sanoivat että lääkäri seuraavana päivänä kertoo tarkemmin.
Seuraavana päivänä lääkärikierrolla oli uusi lääkäri, joka ei tarkemmin myöskään kertonut leikkauksesta. Sanoi vain että kaikki meni ilmeisesti hyvin. Hän antoi minulle 6 vkoa sairauslomaa ja sanoi että kättä voi käyttää kivun sallimissa rajoissa, mutta ei nostaa mitään. Fysioterapeutti kävi myös nopeasti ja näytti muutaman liikkeen. Sitten odottelinkin jo kotio pääsyä. Hoitaja toi minulle leikkauskertomuksen, josta näkyi että kädessä on nyt 13 ruuvia ja kaksi metallilevyä. Pro-supinaatio oli ollut täysi, joskin pronaatio hieman jäykempi johtuen että levy on alapuolella. Tämän enempää ei tietoa ollut, mutta olin hyvin tyytyväinen päästessäni kotio.
Kotona ensimmäiset päivät olivat hyvin vaikeita ja kättä särki todella paljon. Käsi ei suoristunut myöskään ja ranteessa oli pahoja liikesuunta-ongelmia.
Kipsiä ei tosiaan tarvinnut ja kättä voi joka päivä pestä. Tintin kanssa laskimme että 29 tikkiä/ommelta kädessä löytyy. Hyvin kertoo myös tiedottamisesta, että vasta kotona huomasin että leikkaushaavoja on kaksi (molemmin puolin kättä).
Turvotus oli myös melkoisen isoa alkuun ja verenpurkaumia tuli hauiksen kohdalle.
Nyt kun 3 viikkoa on mennyt tapahtumasta, niin kivut ovat hyvin hävinneet. Turvotus lähti jo viikon jälkeen ja olo muutenkin paljon parempi. Raskaat pari viikkoa olivat ja käteen tuli todella erikoisia ja kovia kipuja. Käsi ei vieläkään suoristu täysin ja ranne ei taivu kunnolla, mutta eteenpäin on menty. Pystyn jo auttavasti toimimaan kädellä, esimerkiksi tätä pystyn vähän kirjoittamaan.
On tässä kaikenlaisia ajatuksia ollut ja harmittanut välillä tosi kovasti. Kävely on auttanut ja samalla saanut kuunnella musiikkia. Kivut varsinkin ensimmäisinä viikkoina olivat niin kovia ja en osannut oikein suhtautua asioihin, niin en jaksanut oikein mitään kotona.
Kokemuksena ihan kamala ja tällä hetkellä on fiilis että ei ikinä enään jalkapalloa. Tintti on ollut niin iso apu ja tuki kaikessa. Olen onnekas ja onnellinen, että hän on vieressäni. Sekä tietysti lapset, ihania ja rehellisiä kaikessa.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti